Etusivu
 Esittely
 Tapahtumat
 Linkkejä
 Yhteystiedot
 Kuvagalleria
 Rahvaan laulu
 In English
  


   
< edellinen - seuraava > - tapahtumakalenteriin ˆ


to 23.9.2010 Tanssillinen Rahvis - pelimannimeininkiä!

Syksyn ensimmäisessä Rahvaanmusiikin illassa esiintyvät HAKA ja JUURI & JUURI. Tanssitupa Timo Saaren johdolla klo 20. Liput 7 euroa / opiskelijat 5 euroa. Tervetuloa!

Pirkanmaan taidetoimikunta on tukenut hanketta.


JUURI & JUURI

Juuri & Juuri -duo muodostuu kahdesta nuoremman sukupolven taitavasta ja energisestä kansanmuusikosta. Molemmat ovat valmistuneet Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolta ja opettavat myös nykyään siellä sekä muutamassa muussa oppilaitoksessa. Juuri & Juuri -duon musiikki on pääasiassa perinteistä suomalaista kansanmusiikkia ja lauluja vanhojen pelimannien hengessä, mutta mukaan mahtuu myös muutama naapurimaan lainabiisi sekä omia säveltuotoksia. Näitä duo on esittänyt mm. Elina Lajusen ohjaamassa Puupojassa, joka esitettiin Helsingin Seurasaaressa kesinä 2006, 2007 ja 2008. Tällä hetkellä energinen duo suunnittelee ensialbumin julkaisua.

Eero Grundström harmooni, piano, laulu
Emilia Lajunen viulu, nyckelharpa, laulu

Lisätietoja ja musiikkinäytteet: www.myspace.com/juuriandjuuri


HAKA

Haka on Suomen nuorten pelimanniyhtyeiden lippulaiva, joka yhdistää musiikkiinsa sopivasti myös visuaalisia elementtejä. On helppo yllättyä aina uudelleen Hakan esitysten raikkaudesta ja voimasta; nuorten itsenäinen ote ja aktiivinen osanotto korostaa vahvaa läsnäoloa. Haka tekee suuren vaikutuksen kokonaisvaltaisella, vapautuneella ja taitavalla musisoinnillaan.

Hakassa kiteytyvät myös suomalaisen kansanmusiikkikulttuurin parhaat ominaisuudet: syvältä tuleva ilmaisu, luonteva ammattitaito ja rakkaus musiikkiin sen monissa muodoissa. Nämä ominaisuudet tekevät siitä ainutlaatuisen ilmiön, joka esimerkillään innostaa siirtämään koko pelimanniperinnettä nykypäivään. Hakan musiikissa kuuluvat vahvasti suuret tunteet, eteläpohjalainen kotiseuturakkaus, nuorten muusikoiden elämä ja kokemukset sekä ystävyys, joka saa nämä viisi nuorta rakastamaan toisiaan, musiikkia ja maailmaa.

Haka on Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailujen nuorten alle 17-vuotiaiden sarjan Suomenmestari vuodelta 2005 ja sijoittui yleisessä sarjassa toiseksi vuonna 2007 ja ensimmäiseksi vuonna 2010. Haka sai myös Folklandian kummiyhtyeen nimityksen 2007 ja oli Vuoden Nuori Pelimanni 2008. Haka valittiin myös Kaustinen Folk Music Festivalin Vuoden Yhtyeeksi 2008 ja Vuoden Speliyhtyeeksi 2009.

Hakan kokoonpano on
Eeva-Liisa Kotamäki laulu
Lauri Kotamäki mandoliini, laulu
Leija Lautamaja harmooni, laulu
Miia Palomäki viulu, 2-rivinen haitari, laulu
Sampsa Kujala kontrabasso